Kirjoittajan arkistot:Risto Salminen

Uumen on malli yhteismarkkinointiin perustuvasta hyvinvointibrändistä

Kolmiosaisen +50-yhteismarkkinoinnin valmennuksen avauskerralla teeman konkretiaan siirryttiin kuuntelemalla sitä, miten Pohjois-Karjalan Osuuskauppa oli uudistanut Uumenta, yhteismarkkinointiin nojautuvaa hyvinvointibrändiään. Yhteistyöverkostossa yksi iso toimija organisoi palveluita, joita se ei pysty itse toteuttamaan, joten se toteuttaa palveluaan kymmenien pienempien yritysten kanssa.

PKO:n matkailu- ja myyntijohtaja Tiina Kanninen kertoi Uumen-konseptin uudistuksesta yhteismarkkinoinnin valmennuksen osallistujille.

Lue loppuun

5 tapaa hankkia uusia asiakkaita verkosta

Valtava määrä suomalaisia yrityksiä on ottanut vuonna 2020 isoja askeleita verkossa tapahtuvassa myynnissä. Moni on perustanut verkkokaupan tai hyödyntänyt sosiaalista mediaa aiempaa enemmän myynnin edistäminen mielessä. Oikein! Koronavirustilanteen myötä verkko-ostaminen kasvoi heti keväällä myös vanhemmissa ikäryhmissä.

Aina pelkkä perustettu verkkokauppa ei ole kuitenkaan riittänyt siihen, että verkon potentiaali kauppapaikkana saataisiin hyödynnettyä liiketoiminnassa tehokkaasti. Tuore verkkokauppa tarvitsee alkuaikoina paljon markkinointia. Joskus voikin olla niin, että myynnin ja markkinoinnin kannalta parasta on etsiä verkkokaupan rinnalle myös muita kauppapaikkoja, joissa yrityksen tuotteet tai palvelut ovat myynnissä.

Listasimme viisi helppoa ja edullista keinoa asiaa, joilla yritykset voivat parantaa merkittävästi myyntiä ja markkinointia verkossa. Muun muassa nämä asiat käydään läpi helmikuussa järjestettävässä Silver Economyn onlinevalmennuksessa, josta lisää tämän artikkelin lopussa.

Lue loppuun

Suosittu maksuton palvelumuotoiluvalmennus järjestetään uudestaan loppusyksystä

Yksi asia nousee usein esiin, kun mietitään, miten yli 50-vuotiaita kuluttajat saadaan tyytyväisiksi. Kuluttajat kertovat, että palvelun on oltava selkeää, ja turhat monimutkaisuudet ja ylimääräiset vaiheet halutaan jättää kokematta. Silver Economyn järjestämässä kolmiosaisessa palvelumuotoilun valmennuksessa autetaan yrityksiä muun muassa tämän ongelman parissa.

Lue loppuun

Kansainvälinen webinaari: Oppitunti Euroopasta – näin yli 55-vuotiaita huomioidaan matkailupalveluissa (2.9.2020)

Silver Economyn kansainväliset kumppanit järjestävät keskiviikkona 2. syyskuuta englanninkielisen tilaisuuden, jossa käsitellään yli 50-vuotiaille kohdennettuja matkailupalveluita etenkin maaseudun yritysten näkökulmasta.

Voit ilmoittautua seuraamaan tilaisuutta tästä linkistä. Muista ilmoittautua tilaisuuteen 25. elokuuta mennessä. Mikäli et pääse seuraamaan tapahtumaa, voit lukea tilaisuuden annista myöhemmin näiltä verkkosivuilta.

Lue loppuun

Webinaaritallenne: Huomioi nämä asiat markkinointiviestinnässä korona-aikana

Tiistaina 2. kesäkuuta järjestettiin tehokas tunti yli 50-vuotiaiden markkinoinnin ja koronavirustilanteen aikana tehtävän markkinointiviestinnän parissa. Silver Economyn isännöimässä webinaarissa kuultiin ensin +50-markkinoista projektiasiantuntija Risto Salmisen puheenvuoron aikana, minkä jälkeen hän veti keskustelun, johon osallistui kolme markkinoinnin asiantuntijaa. Yleisö sai kuulla Fabrikin Jonne Martikaisen, Tovarin Joona Kotilaisen ja Hurryn Anu Karreisen näkemyksiä siitä, miten koronavirustilanteessa kannattaisi markkinoida.

Fokus keskusteluissa oli siinä, mitä yritysten kannattaisi tehdä juuri nyt. Jonne Martikainen korosti, että etenkin nyt yritysten on syytä puhua totta viestiessään.

”Mitään taikatemppuja ei kannata poikkeustilanteessa tehdä. Niillä voi olla negatiivisia vaikutuksia asiakkaiden silmissä. Kun jatkaa brändiviestintää entiseen tapaan, tulee hyvä. Tällaisessa tilanteessa ihmiset turvautuvat mielellään tuttuihin brändeihin”, hän kertoi.

Joona Kotilaisen mukaan romahduksen aikana erilaiset toimet tuovat erilaisia tuloksia.

”Ne yritykset, jotka ovat olleet aktiivisia romahduksen aikana, ovat pystyneet valtaamaan asiakasvirtaa ja markkinaosuutta. Vaatii tietysti kanttia, rohkeutta ja kykyä nähdä tilanteen yli, että mihin tilanne on kehittymässä.”

Kiireisen arjeen muuttuminen on muuttanut yritysten ajankäyttöä, kertoi Anu Karreinen. Aikaa on hyödynnetty markkinointiviestinnän optimoimiseen ja muuhun parantamiseen.

”Aikaa on otettu myös suunnittelupuolelle. Monessa yrityksessä on katsottu asioita vähän uudella tavalla”, hän sanoi.

Katso webinaarin tallenne alta:

Lataa: Risto Salmisen puheenvuoron aineistot