Pandemian jälkeisessä ajassa verkko-ostaminen lisääntyy kaikissa ikäryhmissä, kertoo tuore suomalaisten korona-aikaa selvittänyt tutkimus. Tutkimukseen vastanneet kertoivat myös aikovansa lisätä lähialueen tuotteiden ja palveluiden hankkimista ja etenkin kotimaisten verkkokauppojen käyttöä. Samalla iso osa vastaajista on kokenut tulevansa toimeen vähemmällä tavaralla ja palveluilla kuin ennen korona-aikaa.
Lue loppuunKotimaisten verkkokauppojen käyttö lisääntyy myös eläkeläisillä, kertoo korona-ajan tutkimus
